Heti ensi alkuun täytyy todeta, että minä en juhli vappua. En pidä simasta enkä munkeista. En tee tällä(kään) juhlapäivällä yhtään mitään. En viettänyt pääsiäistäkään mitenkään. Kuten en myöskään uutta vuotta tai joulua.

Minä juhlin itselleni tärkeitä päiviä, kuten syntymäpäiviä tai vuosipäiviä lemmikeiden kanssa. Miinan vuosipäivä on 11.9....

Vappupäivänä on yksi vuosipäivä. Peppi-Pööpi se tulla tupsahti pihalleni tasan kaksi vuotta sitten eikä enää suostunut poistumaan. Se vietti yön pihallani ja sitten minun oli pakko ottaa se hoiviini. Se oli oikein hyvä lapsenhoitaja Roopelle, joka tuli helteisenä viikonloppuna toukokuun lopussa.

Tänään oli itselleni sen verran ohjelmaa, että kävin Haapajärvellä katsomassa sen karaokepiirin konserttia. Oli oikein hyviä esityksiä! Jenni Vartiaisen kappaleen "Missä muruseni on" aikana yksi nainen liikuttui kyyneliin. Näin sen, sillä istuin lattialla. Katsojia oli niin paljon, että istumapaikkoja ei riittänyt kaikille. Ilmeisesti tämä nainen oli menettänyt jonkun rakkaan ihmisen. Voi, kuinka olisin halunnut lohduttaa! Ihmettelen vain itseäni. Miksi minun olisi pitänyt ventovierasta ihmistä lohduttaa? En minä tiedä, mikä häntä itketti oikeasti. Ehkä haluni olikin puhtaasti itsekäs. Minä haluan, että joku lohduttaa minua, kun itken... Siksi kai minunkin pitäisi lohduttaa toisia itkijöitä. No, ainakin silloin syntyisi hyväätekevä ketju. Tätä naista ei näyttänyt kukaan lohduttavan. Se tuntui surulliselta. Kyllä suomalaiset on jäykkiä. Surijoita ei pitäisi jättää yksin.