Mulla on ollut koko vuoden aika tunteeton olo. Ehkä se on ollut ihan tarpeen, mutta mulle on pikkuhiljaa alkanut riittää robottina olo. Elämään kuuluu ilot ja surut. Minulta on ollut molemmat poissa. Lääkitykseen kun se liittyy, niin päätin jokin aika sitten lopettaa pikku hiljaa lääkkeen syömisen. Vielä olen ottanut pari kertaa viikossa tabletin, mutta tänään alkoi tuntua joltain. Elämä siellä kutsui! No, sen surullinen puoli kylläkin. Tunsin nimittäin itseni ulkopuoliseksi yhdellä vertaistukisivustolla. Tajusin, että kukaan muu ei ole siellä samassa vaiheessa kuin minä. Minun kirjoituksiini vastataan kovin harvoin, koska kellään ei ole samaa meneillään. Se taas sai minut tuntemaan itseni yhtä tylsäksi ja ulkopuoliseksi kuin joskus koulussa aikoinaan. Siitä taas saan päähäni sellaisia ajatuksia, että  OLEN tylsä, mutta ehkä koitan taistella sitä ajatusta vastaan.... Sitä se ei tarkoita. Ei.

Masentuneet eivät jaksa kysellä asioita tai osoittaa kiinnostusta. Kyllä minä sen tiedän. Joko minä kestän ulkopuolisuuden tunteeni ja voitan sen tai sitten lopetan sillä sivustolla käymisen. Ei se sen vaikeampaa ole. Minussa ei ole vikaa. Siitä ajatusmallista, joka on masentuneelle NIIN tyypillistä, pitää päästä. Siitä ei ole mitään hyötyä. Asiat vain ovat siten kuin ovat. Joskus ne ovat minulle haitaksi, joskus hyödyksi. Ensi viikolla esim. on täällä syyslomaviikko myös kansalaisopistolla ja minulla sattuu näyttökoe ensi viikolle sopivasti. Minun ei tarvitse jättää mitään kurssia väliin kokeen vuoksi! Saan valmistautua siihen ihan rauhassa. Joskus asiat sujuvat kuin itsestään, joskus ne vain eivät järjesty. Elämä on hassua.