Olen koittanut suhtautua asiaan tyynesti, fiksusti ja kypsästi. Ei hyödytä. Olen hyvin hyvin vihainen ja minun on parempi suosiolla päästää höyryt ulos! Pepistä näin itseni. Yritin olla koirien seurassa rauhallinen ja hallittu, mutta Peppi näki lävitseni. Se veti taas hermostuneena lenkillä. Ajatella, että voin käyttää koiraa itseni peilinä...

Se miespuolinen kirjekaveri on syynä kiukkuuni. Toki myönnän, että pääasiassa tämä kiukku suuntautuu isääni, mutta kyllä minua kaikki muutkin samalla tavalla käyttäytyvät miehet suututtavat! Eihän se mies voinut sen verran mies olla, että olisi voinut kertoa suhtautumisensa siihen, että toivoin yhteydenpidon lopettamista. " Ok, hyvää jatkoa." Ei voinut millään kertoa, oliko samaa mieltä kanssani, vaikka sitä pyysin. Voisin tietysti vastata vielä kiukkuisella viestillä ja tingata asiaa. Jotenkin en vain usko sen hyödyttävän mitään. Varsinkin kun varsinainen vihani kohdistuu oikeasti isääni.

Se selkärangaton mato on kaiken aikaa välttänyt itsestään kertomista. Sen enempää en tiedä kuin että vihaiset ja tunnekylmät ihmiset ovat hänestä epämiellyttäviä. No, tietysti. Nehän ovat ne ominaisuudet, joita hän ei halua kohdata itsessään. Sitten vielä kehtaa julistaa olevansa rehellinen ja suorapuheinen. Pelkkää itsepetosta sanon minä!! Mikä se sellainen rehellinen ihminen on, joka ei kerro itsestään eikä toiveistaan? Hänen ainoa huono puolensa oli muka yksinolosta välillä pitäminen. No, hui sentään, mitä kaunistelua! Sitten vielä jotain kovin jalon tuntuisia ajatuksia hän kyllä kertoi, että tukee toista unelmissaan ja odottaa samaa takaisin. Hellan lettas ja lässyn lää! Sillähän se parisuhde toimii!

Siinä miehessä ei olisi ollut todellista lämpöä, ei sitten yhtään. Minä haluan riidellä kunnolla ja äänekkäästi. Minä haluan myös rakastella villisti ja estoitta. Syvä rakkaus ei ole kaukana syvästä vihasta. Jos ei kykene vihaamaan kunnolla, ei kykene myöskään rakastamaan kunnolla. Todelliset tunteet ovat rajuja ja voivat heilahtaa toiseen äärilaitaan. Mutta  vain jos ihminen on rehellinen itselleen ja uskaltaa kohdata myös ne vastakkaiset tunteet. Siksi minä en tukahduta tätä kiukkuani. Minä elän täyttä elämää hyvässä ja pahassa. Enkä huoli muuta kuin miehen, joka kykenee samaan. Siis juuri toisenlaisen kuin surkea selkärangaton isäni. Sellaisia miehiä minä halveksin. Niin teki äitinikin ja ihan syystä!!!! 

Olisihan se mukavaa, jos voisi oikeasti päästä vihasta eroon. Mutta se on täysin mahdotonta. Viha on hallittuna ja tiedostettuna mahdollista käyttää rakentavasti. Tukahdutettu ja pinnan alla kytevä viha on nimenomaan tuhoavaa. Kertoohan se myös siitä, kun omia rajoja loukataan. Silloin se on suorastaan terve tunne! Kaikissa ihmisissä on vihaa. Ei sitä tarvitse pelätä tai hävetä. Suuri osa ihmisistä valitettavasti vain on oppinut, että vihainen ei saa olla. Niinhän minäkin opin lapsena. Vain äitini sai olla vihainen. Lopultakin olen onnistunut pääsemään siitä opista irti!

KAIKKI tunteet ovat luonnollisia eikä niissä ole mitään hävettävää. Pitää vain ilmaista niitä hallitusti ja miettiä, onko niille syytä ihan oikeasti. Tämä blogikirjoitus on mielestäni täydellinen (tai aika lähellä) esimerkki siitä, miten vihaa voi ilmaista hallitusti. Pistäköön paremmaksi ken pystyy!

Ja Outsalle, joka kommentoi vuoden takaisia kirjoituksia: en käytä enää mitään lääkkeitä enkä käy terapiassa. Masentuneita ajatuskuvioita on suurimmalla osalla suomalaisista, eikä ne kaikilla todellakaan johda sairauteen. Jos ajatttelet asioista samalla tavalla kuin minä vuosi sitten, niin toki kannattaa alkaa miettiä, miten voisi muuttaa asioita paremmaksi.