Koitan tässä ajankulukseni rauhoittaa itseäni kirjoittamalla. Koirat on nimittäin olleet puoli tuntia karkuteillä. Oma syyni, kun yritin saada ne tarhasta sisälle ilman hihnoja. Luulin, että voimakkaasti tuoksuvat herkut, joita pidin käsissäni olisivat olleet riittävän houkuttelevia. Peppi otti kuitenkin ja lähti vieden Roopen mukanaan. Juokseminen oli sittenkin houkuttelevampaa.

Huolestuttaa ja suututtaa. En usko, että ne jäävät auton alle, mutta aina sitä pelkään. Suututtaa, koska toin kaikenlaisia herkkuja niille ja ne ei kelvannut. Suututtaa, koska juoksuohjelmastani jäi viime viikolla yksi harjoitus väliin. En voinut sitä eilen juosta, koska olin illalla kuntonyrkkeilyssä. Tällä viikolla pitäisi kolme kertaa juosta, mutta voi jäädä haaveeksi, kun menen mummolaa katsomaan. Siihen menee kaksi iltaa. Tänä iltana juoksu voi toteutua tai ei. Olin viisi tuntia Eskolla töissä ja kotiin tullessa oli nälkä. Juokseminen täydellä mahalla ei ole luonnollisesti järkevää. Myöhään juokseminen ei myöskään ole järkevää, koska se voi häiritä nukkumista. ÄH! Herää kysymys, miksi minun pitäisi stressata mokomasta juoksemisesta. Ei se oikeastaan ole ainut asia. En vain oikein tunne hallitsevani päiviä, kun käyn töissä. Menen vasta puolenpäivän aikaan, kun aamulla herääminen on niin vaikeaa, mutta en oikein saa iltojakaan sujumaan järkevästi. Ajankäyttöni ei nyt ole kohdillaan. Syy on vain ja ainoastaan pitkät huonot yöunet. Lyhytkin työpäivä saa kaiken raiteiltaan. Mistä minä sitten tinginkään? Syömisestä!!!! Sehän se auttaa, juu. Ahmitaan jotain äkkiä ja sitäkään ei ole tarpeeksi, koska en suostu tinkimään ruuan laadusta. Laadun varmistaminen vie enemmän aikaa kuin eineksillä vatsan täyttäminen. Ei hyvää päivää. Mulla onkin tiskit kesken. Hoidan ne nyt ainakin ajoissa. En oikein muutakaan voi koiria odotellessa tehdä. Paitsi yritän pysyä rauhallisena.