Monena vuonna kevät on tuntunut ja haissut pahalta. Tänä vuonna on toisin. Tänäkin aamuna oli aivan sateinen harmaa sää, mutta nenääni tuntui mukava kutkutus. Oloni on hyvällä tavalla odottava siitä huolimatta, että aamuisin käynnistymiseni on todella vaikeaa.

Näin taas viime yönä uudenlaisen unen. Tämän merkitys on aivan päivänselvä. Äitini synnytti kotona pikkusiskoa. Ketään ei ollut synnytyksessä auttamassa paitsi minä. Välillä sidoin napanuoraa kissalle, välillä vauvalle. Äitini ei hoitanut vauvaa edes imetyksen vertaa. Minä tai joku muu juotti sille vastiketta. En ole oikein varma, mutta maitoa se kuitenkin sai. Sitten jätin vauvan yksin siihen uskoon, että isäni hoitaa sen. Illalla menin katsomaan vauvaa ja tajusin, että sitä ei ole kukaan hoitanut koko päivänä. Isäni tuli paikalle ja minä aloin hätääntyneenä kysellä ohjeita. Isäni huikkasi vain, että vastikkeeseen pitäisi lisätä b-vitamiinia ja lähti sitten paikalta. Äitini alkoi siinä vaiheessa kai nousta sängystä mutta ei aikonut osallistua vauvan hoitoon. Minä surin kovasti sitä, että siskoni elämä oli lähtenyt noin surkeasti alkuun.

Minä olin tietysti itse se syntynyt vauva. Minun masennustani siinä hoidettiin ensin alkuun jotenkin ja sittten se jäi. Lopulta minä tajusin, että minun pitää hoitaa itse itseäni, mutta en oikein ole varma mitä teen.Tavallaan minä en kai tiedäkään, mitä teen. Kuuntelen itseäni parhaani mukaan, mutta kun sillä ei näytä suurempaa vaikutusta olevan, niin olen todellakin epävarma.... Jospa kaipaamani unien maailma lähtisi lopultakin minulle viestittämään alitajunnastani viestejä? Siltä ainakin vaikuttaisi.