Tänään aamulenkin jälkeen sain päähäni alkaa levittää kalkkipussin sisältöä pihaan. Siinä sitten meni koko pussi, 20kg. Samalla sahasin omenapuusta muutaman seinää vasten olevan oksan pois. Säälitti kovasti leikata niitä, koska seinän vieressä on ainoat omenat, joita tuo puu tekee. Tosin ne harvat omenat on olleet ihan hirveän kitkeriä. Tarvii selvästi puu paljon paljon enemmän lannoitusta kuin sille olen antanut. Tänä vuonna siis kalkkiakin sai puu. Tulin viime syksynyt ajatelleeksi, että nokkosia voisi saada pihasta vähemmäksi kalkitsemalla runsaasti. Nokkonen viihtyy happamassa maassa ja kalkki vähentää happamuutta. Yksi pussi ei vielä taida riittää mihinkään, kun  piha on niin iso.

Leikatuista omenanoksista otin pienempiä oksia sisälle veteen. Toivottavasti ne kukkivat. Omenankukat ovat kauniita!

Eilen olin reipas ja videoita katsoessani poljin vähän crosstraineria. Se on ollut turhan vähällä käytöllä. Ostin sen muutama vuosi sitten käytettynä. Edellinen omistaja oli käyttänyt sitä noin viisi kertaa. Olen minä vähän useammin sitä jo polkenut. Se on vain aika raskas. Jalkoja en treenaa käytännössä ollenkaan kuntosalilla. Kaikki aika menee hartioihin ja muuhun yläkroppaan. Lumessa kävely kyllä lisäsi lihaksia jalkoihinkin. Ai niin! Huomenna on aika hierojalle. Vihdoinkin! Tosin se tulee tekemään kipeää...