Kyselin pankista mahdollisuutta vaihtaa asuntolainaani toiseen pankkiin, kun tämä asuntolainapankki ilmoitti nostavansa pankkimaksuja. Tämä toinen pankki oli hyvin halukas siihen. Sitten kuulin, paljonko kuluja siitä tulisi ja ilmoitin, että kiinnostukseni loppui. Entinen kiltti minä ei varmaankaan olisi niin tehnyt. Olisin vain pettyneenä vienyt loppuun asti sen, minkä aloitin. Juuri niin minä tein kerran, kun ostin älyttömän kalliin maton. Valitsin vain maton ulkonäön perusteella ja vasta kassalla kuulin hinnan. Vaikka se oli aivan liikaa (en edes kehtaa kertoa, paljonko), niin ostin sen silti. Kaiken lisäksi koirat on pissanneet ja kakanneet ja oksentaneet sen päälle. Ja syöneet luitaan siinä. Se on liian paksu, että sen päälle voisi asettaa mitään pöytää eikä sitä saa pestä vedellä. Siis vielä kaiken lisäksi epäkäytännöllinen!

Nyt siis kieltäydyin tekemästä itselleni epäedullisia kauppoja, joten olen ottanut opikseni kalliista matosta. Ei se siis mennyt ihan hukkaan. Mitäpä tekikään pankki? Alkoi tehdä edullisempia ehdotuksia! Minusta se on törkeää! Onko suomalaisen pankin kanssa neuvotteleminen oikeasti samanlaista tinkimistä kuin jossain turkkilaisessa basaarissa? Kiltti, joka ei sano vastaan, maksaa enemmän kuin eduistaan kiinni pitävä. Uusi tarjous ei ollut riittävän edullinen vanhaan nähden ja muutenkin minua suututti. Minua suuttuttaa ihmisten epätasa-arvoisuus.

Jos haluaa pärjätä tässä maailmassa, niin ei ole varaa olla kiltti. Pitää olla ahne ja kunnianhimoinen. Pitää tarvittaessa työntää muut pois tieltä. Sellaista oppivat jotkut jo kotona. Toiset meistä oppivat tämän vasta, kun on tarpeeksi monta kertaa elämässä työnnetty syrjään. Ehkä moni ei opi sitä koskaan.

Raha. Se pyörittää maailmaa ja lienee syynä epätasa-arvoisuuteen.