Mua harmitti niin kovasti pilateksen laiminlyöminen, että otin sitten puolituntisen eilen. Olipa rankkaa! Puolivälissä meinasi jo voimat loppua. Siihen päälle lähdin vielä juoksemaan tihkusateeseen. Se taas meni aivan loistavasti! Askel oli kevyt ja syke halusi laskea. Jouduin siis juoksemaan kovempaa kuin aiemmin, jotta juoksu olisi ollut tarpeeksi rasittavaa. Kuntoni on lopultakin nousussa. Tulipa hyvä mieli.

Yö ei mennyt niinkään kivasti vaikka toisin olisin kuvitellut. Heräsin tarkalleen kahden tunnin välein käymään vessassa. Rasittavaa. Aamulla hartioitani särki ja jostain syystä mietin menneitä. Tulin siihen tulokseen, että niitä on vain mietittävä ja surtava. Surin siis sitä, että ympärilläni oli piittaamattomia ja kylmiä ihmisiä, joita ei kiinnostanut minun itkuni ja huutoni. Kukaan ei kysynyt, mikä minua vaivasi. Olin vakavasti masentunut, mutta ei kukaan huomannut. Niin kuin ei huomannut silloinkaan kun olin lapsi. Ei edes itkeminen ja pahan olon purkaminen ympäristöön herättänyt aikuisia ihmisiä. Maailma voi olla niin kylmä paikka! Silloinen työpaikkani oli kylmä paikka pohjoisessa. Esimieheni oli johtava lääkäri. Aika huono lääkäri.