Eilen kävin terapeutilla. Hän oli myöhässä ja alaovi kiinni. Oli kylmä, menin autoon odottamaan. Kun hän lopulta tuli, minun piti käydä ensin vessassa ja väsymykseni iski minuun. Aloin itkeä. En oikeastaan olisi jaksanut itkeä. Terapeuttini kysyi, mitä tämä väsymys voisi tarkoitttaa. Hän aina haastaa minut miettimään tarkoitusta kullekin tunnetilalle. Lopulta myönsin, että en käsittelisi mitään ikäviä tunteita ilman sitä. Kuka nyt vapaaehtoisesti haluaisi pahoissa asioissa velloa, jos vähänkin on kivempaa ajateltavaa. En vain jaksa käsittää, miten pitkään tätä täytyy jaksaa.

Tänään on hartioita taas särkenyt vähän. Jos olisin käynyt eilen kuntosalilla, niin olisin voinut välttyä siltä. Ehkä. Ei vain huvita vähääkään. Ei huvita mikään. Kaikenlaista tekemistä olisi. Pyykit kyllä pesin, mutta tuskin niitä tänään nostan kuivumaan. Olkoon vaikka viikon koneessa. Ihan sama.  Vaa´astakin alkaa patterit loppua. Se näyttää ihan mitä sattuu. No, ei tässä laihduttamiseen intoa olekaan. Tekee mieli vain täyttää suu koko ajan jollakin. Mieluiten makealla. En minä vain tule ruualla täyteen, kun sielu on tyhjä. Täysin tyhjä. En minä tunne itseäni edes ihmiseksi.