Aloitetaan vaikka Naistenkartanosta. Se on naisten elämänhallintaa auttava yhdistys, jonka löysin netistä. Ensin löysin heidän keskustelupalstalleen, mutta se on valitettavasti tosi kuollut. Sääli, koska siellä näytti olevan keskustelunaiheina juuri niitä asioita, joiden kanssa olen paininut. Olisin mielelläni puhunut niistä muiden kanssa. Olisin voinut saada sieltä sellaista tukea, mitä oikeasti kaipaan kun tuo masentuneiden seura lähinnä surettaa ja masentaa. Naistenkartanolla näyti olevan myös tukiryhmiä kurssimuotoisina, jos oikein ymmärsin. Tänä syksynä on alkanut yksi verkossa, kun ne on aiemmin olleet ihan livenä, pääkaupunkiseudulla lähinnä. En sitten ehtinyt siihen mukaan, mutta ehkä he järjestävät toisen joskus myöhemmin. Heidän tukiryhmissään on 13 oikein hyvää periaatetta, jotka kopioin itselleni ja laitoin jääkaappini oveen! Tässä ne ovat:

 

1.    Minulla oli kerran elämääni uhkaava ongelma
2. Kielteiset ajatukset tuhoavat minut
3. Haluan omaksua onnellisuuden mielentilan
4. Voin ajattelullani vaikuttaa ongelmieni ahdistavuuteen
5. Olen sitä, mitä ajattelen
6. Elämä voi olla arkista ja se voi olla suurta
7. Itseni hyväksyminen voi muuttaa maailmani
8. Elämäni tärkein päämäärä on tunnetason kehitys ja henkinen kasvu
9. Mennyt ei koskaan palaa
10. Antamani hyvyys palaa moninkertaisena
11. Yritän opetella innostumista ja luovuutta joka päivä
12. Olen kyvykäs nainen ja minulla on paljon annettavaa
13. Olen vastuussa itsestäni ja teoistani

Pidän noista kovasti.

Sitten ongelmanratkaisua. Suunnittelin meneväni vetokoiratapahtumaan kolmen viikon kuluttua. Se on aika kaukana, joten ajattelin yöpyä siellä jossain lähempänä. Etsin halvan oloisia paikkoja ja soitin niihin. Yhdessä olisin joutunut maksamaan kahden ihmisen maksun, koska heillä ei ollut yhden hengen huoneita. Kahdessa ei ollut sijaa minulle ja yksi ei ole vielä vastannut. Hienosti menee. Alkoi ihan ahdistaa ja ajattelin luopua koko jutusta. Sitten ajattelin, että tässä onkin mahdollisuus voittaa itseni ja lannistuksen tunteeni. Voisin jatkaa vielä soittokierrosta, vaikkei enää huvitakaan. Minulle tosin nykyään on jo voitto soittaa useampaan kuin yhteen paikkaan... Vaadinko itseltäni siis liikaa, jos en ole tyytyväinen tähänastiseen ponnisteluun? Uusi sananlaskunikin on "Se joka leikkiin ryhtyy, se voi siitä luopua!" Minulla on taas kerran useampi vaihtoehto: voin onnitella itseäni tähänastisesta yrityksestä ja todeta, että tällä kertaa se ei tuottanut tulosta tai voin jatkaa vaikka fiilis on huono? Kyllähän se paranisi, jos löytäisin sen majapaikan. Itse asiassa kumpikin vaihtoehto voi antaa minulle jotain! Sekin on hyvä, että osaa itseään onnitella "hukkaanmennystä" työstä! Luopumisen taito on oikeinkin hyvä taito. Hmmm. Tämä ei nyt auttanut yhtään päätöksenteossa.