En muista olenko jo tästä kirjoittanut, mutta tarkoitus ainakin on ollut. Minähän olen hyvin realistinen ihminen. Viime aikoina olen kuitenkin huomannut itsessäni idealistisia ajatuksia. Yksi minun lukuisista ongelmistani lieneekin se, että realisti minussa tukahduttaa tuon idealistin ja luovuudenkin. Toisaalta se idealisti on välillä myös ongelmien aiheuttaja. Parisuhdetoiveeni esimerkiksi ovat aivan idealistisia. Kyllä minä etsin jotain sielunkumppania, joka ymmärtää minua automaattisesti ja elää minua varten. Sitten kun huomaan, ettei mies täytäkään näitä toiveitani, niin suhde loppuu. No, ei ihan heti. Kyllä minä yritin Reijolle ja Eskolle kertoa toiveistani ja yritin tehdä suhteesta itselleni mieluista. Yksin se vain ei onnistu.

Meinasin jo yhdelle miehelle laittaa viestiä deittisivustolla. Viivyttelin ja viivyttelin, sitten luin tarkemmin sen miehen profiilin eikä minua enää kiinnostanutkaan. Mies oli varsin ylipainoinen ja etsi silti hoikkaa naista. Saahan sitä toiveita esittää, mutta minua inhottaa sellainen kaksinaismoraali, että mies saa olla ylipainoinen ja nainen ei. Mies ei vaivaudu hoitamaan itseään, mutta naisen pitää niin tehdä?  Ei nuo deittisivustot oikein taida minua varten olla. On niin helppoa tyrmätä toinen ihminen vajavaisten tietojen perusteella. Toisesta ihmisestä saa ihan eri kuvan elävänä ja luultavasti myös paljon enemmän tietoa. Netissä saatu ensivaikutelma on kylmä. En jaksa innostua kenestäkään. Idealistille ei kelpaa kuin täydellinen mies! Ei mitään väliä, vaikka realisti tietää, ettei sellaista ihmistä olekaan.

Tänään puolestaan idealisti minussa hermostui, kun puuhailuni ei mennyt ihan nappiin. Rupesin vaihtamaan ulkolamppua. Uuden olen ostanut varmaan vuosi sitten. Niinhän siinä kävi, että osa ruuveista putosi tuulenpuuskissa terassin raoista maahan. En minä niitä sieltä saa millään. En edes tiedä, mitä kaikkea terassin alle putosi! Joillain ruuveilla sain sen lampun kuitenkin paikalleen. Ihan vinossakin se on. Yritin olla tyytyväinen itseeni, kun sain urakan tehtyä lopultakin. Sisällä Miina kiljui minua luokseen. Silloin minulla napsahti ja aloin karjua täyttä kurkkua HILJAA!!!!. Miina vaimensi ääntä, mutta jatkoi silti. Olin niin hermona, että otin sen niskaotteeseen ja kannoin pimeään saunaan ja laitoin oven perässä kiinni. En oikein ollut tyytyväinen itseeni. En sitten yhtään.

Vähän aikaa olin tietokoneella yksin ja rauhoituin. Sitten hain Miinan syliini.

Kai se karjuminen teki hyvää. Tuli taas sellainen olo, että otin aikamoisen harppauksen taaksepäin. En oikein tiedä, miksi minun pitää hermostua niin totaalisesti. Ei minusta ole mihinkään kuiskaa pieni ääni sisälläni. Et parane ikinä. Kaikki näkemäsi vaiva on turhaa.

Voihan se olla, että minua hermostuttaa myös tuo toissapäiväinen mehiläisen pisto. Siihen nimittäin tuli jonkinlainen allerginen reaktio. Käsi on laajalta alueelta punainen ja se KUTISEE. Heräsin yöllä monta kertaa raapimaan kättä. Kortisonivoidetta ei tietenkään löydy mistään. Laitoin vähän etonoa, mutta ei se oikein auta. Eilen kättä myös jomotti aika lailla ja minulla oli suorastaan paha olokin. Tänään sentään on ollut vähän parempi olo, mutta yö meni tosi levottomasti. Ei kannata kitkeä rikkaruohoja illalla. Kylmä saa mehiläiset kiukkuiseksi. Kutina puolestaan saa minut kiukkuiseksi.