Oonpa mä ollut taas vaihteeksi toimelias. Kävin eilen verta luovuttamassa ja tänään valitin saunalahdelle mun nettiyhteysongelmista. Verenluovutus jäi kyllä viimeiseksi kerraksi: tuli niin paha olo että en meinannut kestää. Vieläkin meinaa oksettaa! Luovuttakoon ne, joille se ei tuota ongelmia. Minä olen nyt osuuteni tehnyt. Se vain on mulle liikaa.

Laitoin myös mun ihastukselle ystäväpyynnön facebookissa, kun oli aivan pakko saada tietää, mitä se ihminen touhuaa. No, koirien kanssa tuo näyttää kaiken aikansa käyttävän. Mulle on joka tapauksessa alkanut tulla sellainen olo, että tämä tunne jää ikuisiksi ajoiksi minun päähäni. Ehkä se sillä lailla voi pysyä ihan hyvänä ja kauniina muistona.

Aloin myös lukea kirjaa, jota oli tunnetupa-blogissa suositeltu: Salme Blomsterin toimittama Tunteista voimaa. Täytyy sanoa, että alku oli lupaava ja heti perään pettymys. Siinä väitettin nimittäin, että suuttuminen on vihaamista, mikä taas on vain huono asenne. Eihän ne ole ollenkaan sama asia! Suuttuminen kertoo siitä, että ihmisen rajoja on loukattu. Jos siitä ei kerro, niin toinen ihminen ei voi koskaan oppia tuntemaan tätä ihmistä riittävästi. Vähän siinä taisi olla vihjausta siihen, että pitää aina kääntää toinen poski, jos saa turpiinsa! Just joo, negatiiviset tunteet pitää vain niellä ja olla kaikissa tilanteissa tyyni ja rauhallinen. Hitto, masennuksenhan sillä saa, jos ei puolusta itseään! Kokemusta on....

No, jatketaan kirja loppuun ja katsotaan paraneeko sen sisältö loppua kohti. Ehkä sekin on hyvä, että osasin olla eri mieltä...

Tänään tuli teksiviesti, että pilatesta on sittenkin. En kuitenkaan taida mennä. Olo on niin ontto ja voipunut, että ei siinä ole järkeä. Jatketaan ensi vuonna harrastusta.