Tänä aamuna soi puhelin kymmenen aikaan kahdesti. Ensin soitti lehtimyyjä. Sitten tuli S-marketista puhelu, että olen voittanut joulukinkun! Kävin eilen kaupassa ja sain kuitin kanssa arpalappusen, jonka täytin vähän vasten tahtoani. En olisi halunnut kinkkua ja ajattelin, että tuskin kuitenkaan voitan! No, minä en tietenkään yksin sitä saa syötyä, mutta onhan minulla ahkeria apulaisia.

Pakkasta oli kirpeät 25 astetta tänä aamuna. Nyt olisi hyvä hetki sulattaa pakastin, kun sieltä pursuaa jäätä ja sisältö on aika  vähissä.

Ai niin, eilen koin taas mahdollisuuden henkiseen kasvuun epämiellyttävän tilanteen kanssa. Rupesin neulomaan lapasia. Olen suunnitellut ajatusta jo pari viikkoa. Aioin neuloa poikkeuksellisesti kahdella pörrölangalla samanaikaisesti, jotta se käy nopeasti ja lapaset olisivat kunnon paksut. Sitä en ole koskaan tehnyt, joten huomasin että 12 silmukkaa per puikko on aivan liikaa. Kymmenenkin oli vielä liikaa, joten päädyin yhdeksään. Neuloin muutaman kerroksen ja se oli aika hankalaa. Aloin kuitenkin jo saada vähän otetta siihen. Sitten huomasin, että lapasesta oli vieläkin tulossa liian iso! Voi, että tuntui ikävältä ja tympeältä! Teki mieli jatkaa vain itsepäisesti, mutta enhän minä lopputuloksesta olisi hyötynyt mitään. Toisaalta purkaminen tuntui aivan ylitsepääsemättömältä vaihtoehdolta. Jätin siis kesken koko jutun. Vähän myöhemmin otin kuin otinkin reippaasti tekeleen käteen ja purin kokonaan! Kuulostaa pikkujutulta, mutta minulle se oli henkinen voitto itsestäni! Nyt voin jatkaa lapasen tekoa hyvällä mielellä. 

Inhoan todella kovasti turhan työn tekemistä....