Olin kuntosalilla ja telkkarissa oli meneillään islantilaisen nuorehkon naiskirjailijan haastattelun loppua. Hän kertoi, kuinka ei tee suunnitelmia tulevaisuudelle kuin ehkä kuukaudeksi kerrallaan. Voisinpa minäkin olla noin huoleton ja luottavainen! Olisi ihanaa, jos osaisi olla huolehtimatta sen kauemmas tulevaisuutta.Vaikka olenkin elänyt pitkään päivä kerrallaan, niin tulevaisuus on ollut koko ajan ahdistavana mielessä. Tai paremminkin mielen taka-alalla. Kuukausi kerrallaan olisi sopivan pituinen ajanjakso kerrallaan suunniteltavaksi. Sen voi käsittää. Minulla on aina vain pakottava tarve suunnitella vuosikausiksi eteenpäin. Mikähän minua niin huolestuttaa? Miksi en voi suhtautua huomiseen luottavaisemmin? 

Yrittäjäkurssille osallistuminen oli pitkälle seurausta tuosta ahdistuksesta. Minulla on ollut pitkään liikeidea mielessä ja olin ahdistunut, kun en pystynyt tekemään mitään sen eteen. Nyt minua taitaa ahdistaa se, että asiat menevät eteenpäin! Voisin ihan koska vain aloittaa yritystoiminnan, jos jaksaisin tehdä töitä. Ainoastaan terveyteni on sen tiellä. Mikä ihmeen hätä minulla on saada kaikki valmiiksi ja lopulliseen muottiin? Pitääkö elämän olla valmista joskus? Niin minä taidan mieleni sopukoissa kuvitella. Opiskelun jälkeen töihin ja sitä sitten tehdään eläkkeelle asti. Piste. Millähän saisin tämän ajatuksen katoamaan?