Kävin tänään lääkärillä pyytämässä lähetettä musiikkiterapiaan. Uusi lääkäri kuinkas muutenkaan ja taas jouduin selostamaan koko tarinani alusta. Hyvin sekavasti kyllä selostin. En enää todellakaan tiedä, mikä on oleellista. Lääkäri oli kyllä mukava ja kuunteli aidosti. Lupasi, että lähete lähtee suoraan Kelalle, niin minun ei tarvitse sitä ootella ja toimittaa eteenpäin. Samalla reissulla kävin kaupoilla. Uusi talvitakkikin oli pakko ostaa. Edellinen ulkoilutakki hajosi jo alkutalvesta ja se takki, jota nyt olen käyttänyt on aivan liian paksu koirien lenkkeilyttämiseen. Löysin oikein mukavan ja kevyen takin, joka tosin oli aika räikeän fuksia. Vihreää aina yritän hakea, mutta joudun luopumaan aina väritoiveesta. Kyllä kai se fuksia mulle sinänsä sopii, mutta vähän vaatimattomampi väri olisi silti mukavampi.

Kotiintullessa iski kauhea väsymys. Eilen illalla sama juttu. Luulin eilen väsymyksen johtuvan lumitöistä. Taitaa sitten kuitenkin olla kevätväsymystä jo. Lunta sataa lisää. Väsyttää aivan kauheasti ajatuskin kolaamisesta. Monta tuntia saanut tällä viikolla jo kolata. Olkapää kipeytyy joka kerta. Lääkärikäynti jotenkin herätti mut tajuamaan, kuinka surkean sairas olen. Ihan oikeasti. Niin kauan kuin en ajattele mitään erityistä ja olen vaan, niin menen läpi terveestä. Paitsi että se on kaukana todellisuudesta. Surkea. Sitä minä olen. Väsynyt reppana. Menneisyys tuntuu aina vaan kipeältä eikä tulevaisuudesta ole tietoakaan. Tämä päivä puolestaan väsyttää, joten ei siitäkään voi nauttia.

Menen kai kohta itkemään peiton alle ja annan pihan hautatua lumeen. Jospa voisin vain kuolla nälkään niin pääsisi tästä paskasta. En jaksa iloita yhtään mistään. Kaikki toiveet ja ilonaiheet aiheuttaa aina lopulta väsymystä. Ei kai ne sitten olleet aitoja iloja.