Ihmeen hyvin nukuin viime yönä vaikka heräilinkin. Jotenkin sikeästi ja olo on pitkästä aikaa lähes levollinen. Koirien kanssa tein aamulla noin 5 km:n lenkin, kun oli vilpoisaa. Eilen meni aamupäivä Kokkolan kv-näyttelyssä. Ensimmäinen hylätty oli tuloksena. Johan sen saaminen onkin kestänyt. Eipä siis haittaa huono tulos. Roopen käytös oli hyvä ja se on tärkeintä. Olin myös oikein ilonen, kun siellä oli malamuutti, joka viime kesänä murisi kaikille toisille koirille. Nyt sen omistaja kiinnitti sen huomion itseensä ja palkitsi namilla. Roopelle se suorastaan keimaili, kun viimeksi se vain murisi. Oli oikein ilahduttavaa nähdä, kuinka sen kanssa oli tehty työtä.

Siitäpä tuli mieleeni se, että miksi en ole Eskon seurassa ollut iloinen hänen lähipiiriään koskevissa asioissa. Olen vain äärettömän itsekkäästi alkanut itkeä, että mulle ei ikinä tapahdu mitään hyvää. Asioiden kääntäminen itseen on toki masentuneelle tyypillistä käytöstä, mutta sitä en ole harrastanut kuin Eskon seurassa. Muiden ihmisten puolesta olen kyennyt olemaan ihan aidosti iloinen. Tulin siihen tulokseen, että suhteeni miehiin on hallitseva ja tyrannisoiva. Kun en koe olevani yläpuolella, heittäydyn uhriksi. En olekaan kyennyt olemaan tasa-arvoisena suhteessa. Esko on myös edesauttanut asiaa olemalla alistunut nynnerö. Olen halveksinut häntä tästä heikkoudesta. Näinhän se oli valtasuhde myös vanhempieni suhteessa! Sieltä minä sen mallin tietysti olen saanut. Mitä sille sitten voin tehdä? Ei aavistustakaan. Ehkä pitäisi löytää se mies, joka ei alistu... En minä sellaisesta kiinnostu...

On Eskokin kyllä minua halveksinut. Hänhän on jatkuvasti moittinut minun tapaani olla. Kun meillä ei ollut mitään yhteistä, niin minun olisi pitänyt omaksua Eskon tavat. Tätä hän ei tietenkään suostunut myöntämään. Sehän olisi kauhean ilkeää käytöstä. Ei kai se nyt sen ilkeämpää ole kuin minun käytökseni. Masentuneet vain hyvin mielellään antavat toisten ottaa kaiken syyn niskoilleen ja heittäytyvät uhriksi. Vastuun kantamiseen ei epäkypsä ihminen kykene. Minäkään en ole kyennyt kantamaan vastuuta omista tunteistani vaan olen törkeästi syyttänyt Eskoa milloin mistä. Eipä ihme, että Esko kerran tokaisi minun syyttävän häntä kaikesta pahasta, mitä minulle on tapahtunut. Niin minä varmaan teinkin! Alitajuisesti tietysti, en minä sitä tahallani, mutta Esko sen on kuitenkin ihan oikein tulkinnut.

Tyytymättömyys jäi myös minua häiritsemään. Mieleeni tuli, että äitini oli varsin tyytymätön ihminen. Aloin jo kiinnittää huomioni kaikkeen siihen, mikä on hyvin elämässäni. Sitten totesin, että ongelmien huomiotta jättäminen on aivan yhtä epärealistista ja hyödytöntä kuin niiden korostaminen. Kumpikaan ääripää ei ole järkevää tai kehittävää. Pieni tyytymättömyys on tarpeellista kehitykselle. Jos on liian tyytymätön, niin ei välttämättä kykene toimimaan. Jos on tyytyväinen ja yltiöoptimistinen, niin ei ole tarvetta muutokselle. Jos yritän tehdä kaikessa täsmälleen päinvastoin kuin äitini, olen edelleen hänen otteessaan ja annan hänen määrätä käytöstäni. Sillä juuri niin olen pyrkinyt tekemään. Mitä sainkaan? Ensimmäinen miesystäväni oli seksiriippuvainen, Esko taas kehitti riippuvuuden minua kohtaan. Isäni oli peliriippuvainen. Halveksin näitä molempia kuten äitini halveksi isääni. En siis kyennyt ollenkaan olemaan oma itseni vaan toistin äitini virheet tyylikkäästi. Vanhemmillani ei todennäköisesti ollut mitään yhteistä kuten ei minullakaan ollut Eskon kanssa mitään yhteistä.

Esko on riippuvainen minusta, koska hän on siirtänyt äitiinsä kohtaan kokemansa riippuvuuden minuun. Esko ei ole kokenut lapsena tukea ja rakkautta ja jäänyt riippuvaiseksi. Eskon isäkin kuoli hänen ollessa kaksivuotias, joten Eskolla on jäänyt erilliseksi mieheksi kasvaminen kesken. Minua niin surettaa se, ettei Eskoa kiinnosta mennä terapiaan. Esko ei halua enää olla kosketuksissa tunteisiinsa, koska koki itkemisen niin lamaannuttavaksi ja hirveäksi. Yhteinen terapia ja kasvaminen olisi voinut olla se meidän yhteinen juttumme. Sen verran kykenin kunnioittamaan Eskoa ja hänen näkemyksiään etten alkanut tätä vaatia. Ei terapia hyödytä mitään, jos ei sitä halua. Minä en voi pakottaa ketään käymään läpi lapsuuden haavoja ja kasvamaan niistä pois. Esko ylläpitää vanhoja kaavoja ja tulee jossain vaiheessa kyselemään taas kuulumisiani ja katsomaan minua, vaikka haluaisinkin olla yksin. Näinhän se meni aiemminkin.

Äitiäni kohtaan tuntemaani kiukkua olen saanut vähentymään. Olen kyennyt näkemään sen, että hän oli kyvytön tekemään paremmin. Kiukuttaa toki minua vieläkin, että lasta kohtaan ei voinut sen vertaa tuntea rakkautta ja hellyyttä että olisi sitä antanut lapselle. Eipä se enää mitään muuta. Sainpahan edes kissan, jolta sain rakkautta. Viikonloppuna ensimmäistä kertaa lakkasin pitämästä isääni kaiken pilaajana. Tämän käsityksen olen tietysti saanut äidiltäni, kuinkas ollakaan! Isäni taisi olla huoleton hälläväliä- tyyppi, joka meni yhteen äitini kanssa vain äitini painostuksesta. Ei kai peliriippuvainen tietenkään välitä ajatella huomista... Isäni isä kuoli nuorena ja hänen perheensä ei ole koskaan ollut kiinnostunut minusta tai veljestäni. En tunne sitä sukua yhtään. Voin vain arvailla, että rakkautta ei ole viljelty sielläkään ja ihmiset ovat ihan samanlaisia reppanoita kuin minäkin. Ensimmäistä kertaa aloin pitää isääni ihmisenä ja menneisyytensä uhrina. On hän silti minulle ventovieras enkä tunne kaipausta häntä kohtaan, mutta enpähän enää pidä häntä vain pahana ja tarpeettomana. Kehitystä sentään.

Paljon olen asioita alkanut ymmärtää ja paljon pitäisi vielä oppia. Ainakin käytännössä en osaa ollenkaan ottaa vastuuta tunteistani. Enkä taida osata ottaa vastuuta käytöksestäni muutenkaan. Terapeutti, joka väitti että parantumiseni on ihan pienestä kiinni, oli väärässä. Ymmärrystä ei seuraa automaattisesti yhtään mitään. Minun pitäisi käytännössä vielä opetella.... käyttäytymään! Yritin Eskon kanssa ihan tosissani, enkä osannut yhtään. Esko kyllä sai minussa kaikki huonot puoleni esiin! En minä kuitenkaan kestänyt sitä lopulta. En minä voi olla suhteessa, jossa minä vain käytän toista hyväkseni ja kohtelen huonosti. Huonon omatunnon vuoksi minä sen suhteen lopetin. En osannut olla sellainen ihminen kuin haluaisin olla.