Minä olen välttänyt täydellisen lamaantumisen ja väsymyksen ansaan joutumisen. Löysin ihan sairastumiseni alkuaikoina netistä loistavan artikkelin. Sen on kirjoittanut psykiatri Riika Pirkkanen. Löysin sen artikkelin paperien joukosta ihan vähän aikaa sitten ja se on edelleen yhtä hyvä. Siinä varoitellaan uskomasta väsymystä ja sitä, että voimia pitäisi säästää. Väsyneenäkin voi tehdä kaikenlaista, vaikka se on vaikeaa, hankalaa ja hidasta. Yritin tässä samalla tarkistaa, löytyykö se samasta paikasta, mutta explorer kiukuttelee... Linkki on www . netti.fi/integrum/masennus.html. Välilyönti tietysti pitää jättää pois. Toivottavasti se on siellä vielä. Siinä kuvataan niin täydellisesti sitä, miltä masentuneesta oikeasti tuntuu. Ei pelkästään luetella oireita niin kuin yleensä. Tämä psykiatri on oivaltanut, miltä masentuneesta tuntuu. Siksi se artikkeli on niin hyvä.

Yksi vika masennuksen hoidossa on se, että se perustuu siihen, että aivojen mielihyväntuotannossa on puutteita. Siksi masennuslääkkeet lisäävät serotoniinin pitoisuuksia ja liikunnan ja muun aktiviteetin pitäisi piristää. Eipä näytä olevan kaikilla näin. Jos siellä aivoissa on vikaa, niin miten liikunta sen vian muka poistaa???  Liikunta varmaan vaikuttaa positiivisessti terveen aivoihin, mutta ei se niin minuun vaikuta. Kyllä minä nauran hauskoille jutuille ja saan orgasmejakin, joten ei minun mielihyväkeskuksen toiminta tai toimimattomuus asiaa selitä. Niin yksinkertainen minun masennukseni ei ole, että positiivisen koirankoulutuksen opeilla paranisin. Tämä on ihan oikea sairaus eikä mikään reaktiohäiriö. Parempaakaan sanaa en nyt keksinyt. Lyhytterapiakurssi nimeltä Depressiokoulu nimittäin lähestyy masennusta siltä kannalta, että masentunut pitää saada tekemään mukavia asioita ja palkitsemaan itseään tekemistään asioista. Silkkaa koirankoulutusta. Ei ihminen ole niin yksinkertainen! Ei sairaus parane sillä, että menee kampaajalle tai ostaa suklaata! Onhan se tietty parempi vaihtoehto kuin se, että jää vain sohvalle makaamaan, mutta ei sillä parane.  

En siis jäänyt sohvalle makaamaan vaan olen yrittänyt jatkaa parhaani mukaan tavallisten asioiden tekemistä. Ei se minua ole auttanut parantumaan, mutta tuleepahan tehtyä asioita. Ruohonleikkaaminen tänä aamuna oli silkkaa tuskaa, mutta hitaasti sen tein. Ei minua piristä yhtään tekeminen, mutta voin olla tyytyväinen kun takapiha on siisti.

Masennuksessa ei myöskään ole kyse siitä, mitä on tapahtunut menneisyydessä. Kaikilla ihmisillä on ikäviä kokemuksia takanaan. Kaikilla. Masentuneella ihmisellä on kadonnut toivo ja usko TULEVAISUUTEEN. Siitä masennuksesta on kyse.