Ostin kesäksi kuntosalille kuukausikortin, kun kaksi kuukautta maksoi vain 60euroa. Laskin, että säästän kertalipun ostosta, jos käyn kaksi-kolme kertaa viikossa. Eilen kävin sitten toisen kerran tällä viikolla ja tein jalkalihastreeniä. Voi, voi kun viime kerrasta on aikaa! Olen vain yläkroppaa harjoittanut koko talven. Nyt koskee jalkoihin! Eilen koirien kanssa kävelyllä meinasi jalat notkua omiin suuntiinsa vähän väliä.  Venyttelin tosi hyvin lopuksi, mutta ei se auttanut. Sattuu edelleen. Huh, huh. Rankkaa on kuntoilu.

Illalla hemmottelin itseäni popcornilla ja Lehmäjengi- elokuvalla. Olen ostanut sen elokuvan varmaan viime kesänä, mutta katsomatta on jäänyt. Oli kiva kääriytyä vilttiin lattialle ja koirat olivat tietysti vierelläni. Elokuvan onnellinen loppu sai minulle vedet silmiin. Kyllä pitää olla lällyä! Lopuksi lauleskelin karaokea kovaa ja korkealta. Roope ei tykännyt aluksi. Sitten se luovutti ja meni nukkumaan.

Tänään kävin hankkimassa uudet renkaat autoon. Vanhoista olisin jo saanut sakot. Kalliita olivat renkaat, mutta on niillä nyt hyvä ajaa. Taas yksi asia hoidettu. Hoidin toisenkin asian samalla tai useammankin. Otin selvää ensi viikon tiekokouksen ajankohdan, kun kellonaika puuttui kokouskutsusta. Samalla kävin kaupassa ja ostin multaa säkkikaupalla. Ei kai minulla oikeasti olisi varaa, mutta käytän säästöjäni, jos oikein tiukille ottaa. Kyllä minä oon hirveä tuhlaaja! En vain millään viitsisi jättää tomaatti- ja kurkkuistutuksia puolitiehen. Kurkunsiemenet lähtivät itämään tosi vauhdilla. Olisipa hauska saada muutama kasvihuonekurkku kypsäksi! Tomaatteja olenkin jo saanut edellisinä vuosina vaikka pikkuisiksi ovat jääneet. Kurkut ovat tänä vuonna ensimmäistä kertaa kokeilussa, joten odotukset ovat vähäiset.  Hernettäkin istutin, niitä sainkin jo vähän sisällä purkissa. Salaattiakin pitäisi yrittää. Se ei jostain syystä ole vielä kertaakaan onnistunut!