Ei mun  voimani riitä nyt mihinkään. Istun vain vessassakin pitkään pystymättä nousemaan. Ruuat paloi toissapäivänä pohjaan niin perusteellisesti, että kattila meni pilalle. Unohdin ottaa pakkasesta kalaa ja eilen mulla ei ollut ruokaa. Kasviskeitto ei oikein nälkää poista, joten söin jäätelöä lisäksi. Eilen koirien lenkityksen jälkeen söin leipää kädet täristen. Mua ei liikuta mikään. En jaksa edes itkeä. Kai mulla on paha olo, mutta kun ei vaan jaksa kiinnostaa.

Mulle valehdeltiin siitä työpaikasta. Mikään, mitä mulle luvattiin, ei pitänyt paikkansa. Siksi lopetin. Kai mä olisin pettynyt, jos jaksaisi kiinnostaa. Haluan vain nukkua ja olla rauhassa. Koirat on mielissään, kun olen niin tasainen.