No niin, atk-päivän anti on aika helppoa kauraa. Tässä samalla voin hyvin kirjoittaa tämän jo taivaaseen siirtyneen Mirri-kisulin tarinan.

Oma Michael-kissani oli kaksi vuotta vanha. Se ei pitänyt minusta. Olin alusta asti ottamassa sitä aina syliin vaikka väkisin. Minä pidin siitä silti. Oli lokakuu 1989. Kävelin mummolaan, noin kahden kilometrin päähän kotoa. Kävin siellä suunnilleen joka päivä koulun jälkeen. Mitäpä minä olisin kylmässä ankeassa "kodissa" tehnyt? En tainnut viihtyä siellä, vaikken sitä tietoisesti osannut ajatellakaan 11 vuotiaana.

Kissanpentu hyppäsi pientareelta luokseni. Se kiehnäsi ja olin ihastunut, tietysti. Otin sen lopulta syliin ja se kehräsi. Päästin sen alas jatkamaan kotiin ja minä jatkoin omaa matkaani. Kissa lähti perään. Aina välillä otin kissan syliin, kun oli kylmä. Kun laskin sen maahan, se vain seurasi. Lopulta otin sen matkaan perille asti. Kissa otettiin hyvin vastaan. Ilmeisesti aikuiset olivat koittaneet tiedustella, että kaipasiko joku sitä. Mirrin alkuperää ei  koskaan saatu selville. Se jäi mummolaan papan kissaksi. Minä vaadin, että kissan nimeksi tulisi Mirri. Pappa kiusasi minua ja sanoi aluksi, että se on Maurake sen nimi.

Minä kävin edelleen mummolassa suunnilleen päivittäin. Mirri tuli aina mielellään syliini kehräämään. Muistan hyvin, kuinka minua alkoi aina nukuttamaan sen kehräys vaikken olisi ollut väsynyt. Olin tosi mielissäni, kun tämä kissa tykkäsi minusta. Olin todella hellyyden kipeä.

Meidän välit viilenivät siinä vaiheessa, kun muutin opiskelun vuoksi (ansiosta) toiselle paikkakunnalle. En enää käynyt päivittäin Mirriä tervehtimässä. Se antoi kyllä silitellä, muttei tullut enää syliini. Siinä vaiheessa oma kissani olikin jo vaihtunut. Miina on ollut alusta asti hyvin kiintynyt minuun ja hellyyttä kyllä sieltä riittää. Edelleen.

Mirrin näin viimeisen kerran puoli vuotta ennen kuin se jouduttiin lopettamaan 18-vuotiaana syövän vuoksi. Sitä edellisestä tapaamisesta oli kulunut kai pari vuotta. Mirri paineli pihalla karkuun kun kutsuin sitä. Kymmenen minuutin kuluttua se tuli armollisesti takaisin. Mirri ymmärrettävästi osoitti mieltään, kun olin sen hylännyt.

Nyt uskon, että sille oli tarkoitus, että löysin Mirrin. Sain siltä rakkautta, jota tarvitsin enkä muualta saanut. Sain pidettyä tunnemaailmani hengissä. Sen suurempaa lahjaa ei lapselle voi antaa! Kiitos, Mirri! Lopultakin sain annettua sinulle sen arvon, jonka ansaitset!