Katkesipa kerran sähköt (eilen). Laitoin tulet hellaan ja lämmitin siinä samalla itsellen ruuan. Sitten päätin ruveta lukemaan otsalampun valossa, kun ei oikein muutakan tekemistä ollut. Löysin pöydältäni Paulo Coelhon Valon Soturin käsikirjan. En ole sitä itse kirjaston hyllystä valinnut, joten ihmettelin ihan tosissani, että mistä se siihen on ilmestynyt! Kirjaston kirja se kuitenkin on. Ilmeisesti kirjaston täti on sen vahingossa laittanut mukaan lainatessani kirjoja. En usko suuresti kohtaloon, mutta aina välillä tulee näitä hetkiä, jolloin minulle jokin vääntää rautalangasta, mitä kuuluu tehdä. Tämä oli ehdottomasti sellainen hetki: pahvi, lue tämä kirja!!! Minähän aloin lukemaan.

Ihmeen rauhallisesti suhtauduin koko sähkökatkokseen vaikka se lopulta kesti 10 tuntia. Vettä tuli hanasta ja puilla lämmitin hellaa. Otsalampun valossa oli ihan mukavan tunnelmallista. Ainoa, mikä huolestutti oli puhelimen akun vähissä olo. Senkin olisin autossa hätätapauksessa saanut ladattua. Tuuli oli aamulla kova ja se minua oikeasti pelotti. Varsinkin, kun naapurin metsässä yksi puu kaatui juuri, kun oltiin koirien kanssa kävelemässä kohdalle. Onneksi kaatui sentään poispäin tiestä! Tuulen laannuttua minua vain vähän ihmetytti, että miten tällainen kaupunkilaistyttö on voinut maalle yksin päätyä ja miten siitä selviää. Hyvin näköjään.