Olin eilen kansalaisopiston joogassa. Siellä ohjaaja aina neuvoo jättämään huolet ulos ja keskittymään omaan sisimpään ja tuntemuksiin. Päivällä kävin kirjastossa selaamassa lehtiä ja lainaamassa pinon kirjoja, joita todennäköisesti lähinnä tulen vain selailemaan. Yhdessä lehdessä oli pääkirjoitus, jonka jaksoin lukea kokonaan. Siinä kirjoittaja oli kuulostellut myös sisintään jossain joogassa ja oli todella vaikuttunut tuosta kokemuksesta. Sen jälkeen hän oli omalla sisimmällään koskettanut myös vanhaa isoisäänsä, jonka kanssa kommunikointi oli muuten vaikeaa. Kertomus oli niin koskettava, että minulle tuli kyyneleet silmiin. Minäkin pääsin sisälle omaan sisimpääni ja yllätyin todella! Siellä ei ollut masennuksesta tietoakaan! Oli vain rauha ja varma olo. Ehdin ajatella, että haluan pitää tuon tietoisuuden tästä lähtien koko ajan, mutta silmät avattuani se rauha katosi. Tuli todella surullinen olo, kun muu maailma tunkeutui tietoisuuteen ja masennuskin palasi. Syvällä sisimmässäni on kuitenkin jotain pysyvää ja hyvää, jota masennus ei voi koskettaa eikä muuttaa. Se ajatus kantakoon minua.