Olen lukenut muutaman päivän ajan kirjaa nimeltä "Naisen masennus" ja itkua se on saanut aikaan. Sinänsä ihan hyvä juttu, koska mulla on ollut pitkään itkuhanat kiinni. Silti on usein sellainen olo, että pitäisi saada itkettyä mutta se vain ei oikein onnistu kotona. Terapeutin luona kyllä itku tulee. Kirja on välillä vaikeaselkoinen, kun siinä on paljon outoja termejä, mutta onneksi siinä on paljon toistoa. Siitä käy hyvin ilmi, miksi seksuaalisuus on mulle tosi vaikea asia. Sen kehittyminen vaatii riittävän tunnepitoista suhdetta äitiin. Minä en koe itseäni naiselliseksi enkä halua olla seksuaalinen. Välillä on kyllä ollut sellaisia kausia, että olen ollut ylpeä naisen muodoistani, mutta näköjään nyt en pysty siihen. Valitettavasti minulla ei näytä olevan valinnanvaraa. Ihminen on kokonainen ja ehjä, kun pystyy hyväksymään KAIKKI omat piirteet. Hyvät ja huonot. Miesmäiset piirteet ja naismaiset. Elämä on vaikeaa, kun pitää varhaislapsuuden puutteita korjata kolmekymppisenä. Syvältä on koko homma. Kirotut paskavanhemmat. Ilman eläimiä mulla ei varmaan olisi kykyä empatiaan ja oman itseni tutkimiseen. Saan olla kissoilleni suunnilleen kaikesta kiitollinen.