Kiitos Satusiskolle kommentista! Jooga on mulle ollut alusta asti kovin helppoa. Olen todella passiivinen tapaus. Laiskottelu on ihanaa! Ajatusten tyhjentäminen päästä on vaikeinta. Välillä sekin onnistuu.

Tänään koitin tehdä vähän lumitöitä vaihteeksi, mutta lumi oli niin kovaksi jäätynyt, että päätin antaa olla. Pahimmat paikat vain kolasin, etten jää autolla jumiin. Alkaahan aurinko joka tapauksessa jo kovastikin sulattaa lunta. Viimeksi satanut lumi oli lähestulkoon kovettunut niin, että kyllä auto siitä pääsee. Toivottavasti.

Tilasin viikolla potkupyörän ja tänään kasasin sen. Ei siinä muuta tarvittu kuin etupyörä ja ohjaustanko, mutta oli siinä vähän säätämistä. Lopulta pääsin testaamaan pyörää ja hauskaa oli ja tulee olemaan! Tasapainoa vaatii ihan eri tavalla kuin polkupyörällä ajo. Sitten koira vetämään ja päästään kauemmas kuin aiemmin.

Eilen olin koirien kanssa paikallisten malamuuttiharrastajien tapaamisessa ja pääsin kokeilemaan uudessa ympäristössä Roopen kanssa hiihtämistä. Hajut ja jäljet sai Roopeen hyvän vauhdin päälle! Koskaan aiemmin en ole niin helpolla päässyt hiihtäessä Roopen kanssa.! Tarvitsi vain pysyä pystyssä. Kolme kertaa menin kilometrin lenkin ja hyvin poika jaksoi. Viimeinen kerta mentiin reen kanssa ja hyvin sekin kulki. Autossa koirat nukkui tyytyväisinä, mutta kotona ruoan jälkeen ne olisivat olleet päiväkävelylle lähdössä. Toivottomia rutiinin orjia. Peppi on sen verran laiskempi, että se uskoi vähästä, että nyt ei mennä. Roopella meni pidempään ennen kuin uskoi, että kotona pysytään ja uni maittoi taas.

Veroilmoitusta aloin tekemään. Loppujen lopuksi hämmästyn aina, kuinka vähän siihen vaaditaan. Silti alku on tosi tuskaisaa ja paperit meinaa olla hukassa. Nyt olen jo pitkällä ja aikaa on pari viikkoa! Jee! Hyvä kun saa edes jotain aikaiseksi. Siivous on jäänyt aika vähälle viime aikoina ja nurkat on täynnä koirankarvoja. Pakko kohta imuroida, kun ne on niiiiiiiiin rumia.