Tänään oli taas minipäivä koulussa. Olisi pitänyt arvata. Sehän sopi minulle varsin mainiosti: kävin autokorjaamolla ja sain lopultakin ajolampun vaihdettua. Huomenna on turvallisempaa lähteä pimeään aamuyöhön ajamaan. Tankin laitoin täyteen, vaikka se oli puolillaan. Nyt yritän vain pitää seuraa elukoille:niille tulee huomenna varsin tylsä päivä. Ne on tosin sitä mieltä, että nyt nukutaan! Henkisesti olenkin lähinnä sitten koittanut varautua väsymykseen. Eilen olin kovastikin ahdistunut ja päätin olla itselleni armollinen. Lepäsin siis illan enkä lähtenyt juoksulenkille vaikka viime viikolla tuli vain yksi lenkki tehtyä. Eihän minun oikeasti ole mikään pakko juosta metriäkään! En ole menossa mihinkään juoksukilpailuun. Omaksi ilokseni yritän vain kuntoani nostaa. Varsin järkevää välillä poistaa velvollisuuksistaan jotain. Tuntuu jo siltä, että mulla ei ole mihinkään kunnolla aikaa! Kuitenkin kiireeni ja touhuni ovat täysin itseluomiani eikä kukaan vahdi minua. Ollaan me ihmiset kummallisia.

Tänään menen uudelle kansalaisopiston kurssille: puutyöalkeisiin! Sen olisin hyvin voinut jättää väliin. Katsotaan nyt muutama kerta, mitä siellä touhutaan. Haluaisin oppia kunnostamaan vähän pöytää ja penkkejä, jotka koirat  ja aika on kuluttaneet. Tosin siihen tarvitaan tarvikkeita taidon lisäksi. Nyt mulla ei ole yhtään ylimääräistä tuhlattavaksi vaikka tässä kuussa jää vähän säästöön. Saa kyllä jäädäkin, kun talvirenkaiden osto on pian edessä.

Huomenna Valamon luostariin syömään. Yksi toive toteutuu. Toivottavasti tuleva armoton väsymykseni on sen arvoinen. Loppuviikolla saa kyllä levätä, kun ei ole koulussa läsnäolovelvoitetta. Täydellinen ajoitus.