Mun oli tarkoitus kerätä nyt kaikki mahdolliset ärsytyksen aiheet ja valittaa oikein sydämeni kyllyydestä. Ei mun enää teekään mieli! Ei mua oikeasti niin paljon mikään liikuta. Tai oikeastaan en halua antaa liian suurta valtaa sinänsä mitättömille asioille.

Nettideittisivustolle tulleet viestit oli suurin ärsytyksen aihe eilen illalla. "miten päiväsi on mennyt?" -viestit on niin älyttömiä, että niihin en suostu vastaamaan. Selvästi niiden kirjoittaja ei ole välittänyt lukea profiiliani vaan kalastelee kuvan perusteella. Lyhyt viesti on helppo laittaa vaikka parillekymmenelle naiselle joka päivä. YÖK. "Haluaisitko tutustua?" viestiin vastasin kiitos ei, sillä lähettäjä asui kaukana ja oli 10v nuorempi. Ja 20kg kevyempi eli Roopen painoinen!!!!! Voiko sellaista kirppua sanoa mieheksi??? Ei voi, koska alkoi väittää vastaan. Kehtasi vastata että ikä on vain numeroita ja matka hidaste. Tuli Reijo mieleen. HYI. Että minä inhoan sitä, että mua ei  oteta tosissaan. Ei on ei. No, tuo asia kiusasi minua tarpeeksi eilen ja tänään se on vanha juttu. Enempää en sille kirpulle vastaa. Vielä oli yksi viesti, jossa kysyttiin mikä mua masentaa. Niin kun siitä haluaisin puhua deittisivustolla sen enempää... Ei tuollaisilla lähestymistavoilla minua saa todellakaan kiinnostumaan. Miten kukaan voi sellaista edes kuvitella?

Naurettavaa oikeastaan!

Tänään ärsytti lehdessä ollut silminnäkijä-ohjelman esittely. Aiheena oli ihmiset, joilla ei ole Suomessa ihmisarvoa eli laittomasti maassa olevat ihmiset. Miten ilkiää joku, joka on laittomasti maassa valittaa, kun ei pääse esim terveyskeskukseen hoitoon???? Yksi esittelyssä mainittu ihminen oli nigerialainen mies, jolla on lapsi suomalaisen naisen kanssa eikä ollut pelkän isyyden perusteella saanut oleskelulupaa. No, menee naimisiin ja hankkii töitä, niin eiköhän se lupa irtoa! En ymmärrä, miksi pitää olla laittomasti maassa. On niitä muitakin hyviä paikkoja asua. Laittomuutta en voi hyväksyä. Sinänsä tämä on asia, joka ei mun elämään juuri kosketa, mutta tulipahan nyt kerrottua mielipiteeni. Voihan olla, että itse ohjelman näkeminen muuttaisi mielipiteeni, mutta kun ei oo telkkaria eikä näy netin kauttakaan niin tällä kannalla mennään.

Kyllä muuten oon iloinen, kun oon päässyt lääkkeistä. Monen sairaan elämä pyörii lääkeannostuksen ympärillä. Voinko paremmin, jos lasken tai nostan annosta? Millä annoksella pärjään? Ihan kauheaa! Eihän se oo enää mitään elämää, jos se pillereiden voimalla pyörii. Väliaikaisesti sen ymmärtää, mutta kun monella tämä tila jatkuu vuodesta toiseen. Tarpeeksi monta vuotta se kesti mullakin. Nyt kykenen keskittymään oleellisiin asioihin.

Sekään ei haittaa, että joudun kulkemaan taksilla terveyskeskukseen omalla kustannuksellani. Ei mulle siitä vararikkoa tule, vaikkei Kela korvauksia siitä myöntäisikäään. Rahaa se vain on. Elämää ei kannata pilata pikkujutuilla saatikka menneisyydellä. Elämä on tässä ja nyt. Tulinpas levolliselle tuulelle.