Itketti taas aamulla aivan järkyttävän paljon. En enää tiedä edes miksi. On vain lohduton olo. Eilen illalla helpotti vähän kun lauloin Juha Tapion lauluja kotikaraokessa.

Yritin hakea lohtua ulkona raivoavasta tuulesta. Teki mieli huutaa tuuleen, mutta en jaksanut. Ajatukseni kääntyivät kuuden vuoden taakse, kun minun oli pakko huutaa ulkona itsekseni. Se helpottikin oloa silloin. Se oli ihan silkkaa raivoamista.

Sain tänään eri tavalla adrenaliinipiikkini. Naapurissa on ilmeisesti lomanvietossa jotain porukkaa, jolla on 4 koiraa mukana. Ne on koko ajan vapaana ihmisten ollessa lenkillä! No, tänään yksi niistä koirista lähti tulemaan meitä kohti omistajien huudoista välittämättä. Minä en huutanut sille koiralle. Olin päättänyt päästää Roopen irti, jos se tulee lähemmäs. Halusin, että Roope antaa selkään sille bernille. Inhoan nimittäin berninpaimenkoiria... No, se päätti kuitenkin ettei Roopelle kannata aukoa päätään ja livisti takaisin omistajiensa luo. Totta puhuen, ei siitä olisi tappelua tullut... Roope ei suhtautunut yhtään vihaisesti siihen koiraan. Olisi nyt vähän äkäisempi! No, en minä oikeasti sitä toivo. Roope on kiltti poika. Tosi kiltti.