Laitoin yhden koulutustodistuksen kansioon eilen ja hyllystä putosi papereita. Yksi nivaska on pudonnut tässä viime aikoina ennenkin. Otin ja luin sen pitkästä aikaa. Se on tukinetin keskustelupalstalta ja käsittelee nuorten osastohoitoa. Se on minulle muistutuksena siitä, että en olisi halunnut oikeasti murrosiässä joutua masennushoitojen keskelle. En tietenkään voi tietää, olisinko saanut järkeviä neuvoja... Pelkään kuitenkin, että olisin saanut osakseni samoja kommentteja kuin nämä nuoret: miksi et meikkaa, miksi sinulla ei ole poikaystävää.... Aivan sivuseikkoja! Tuollaisten kommenttien alaisuudessa olisin romahtanut huonompaan kuntoon. Olisin tuntenut itseni vieläkin oudommaksi ja erilaiseksi kuin tunsinkaan! Nuorten mielenterveyshoito EI tähtää siihen, että nuori etsisi ITSEÄÄN ja tuntisi olonsa hyväksi sellaisena kuin on. Ei. "Hoito" tähtää siihen, että nuori tekee juuri kuten muutkin nuoret (aikuisten mielestä...) tekevät. Juovat, meikkaavat näyttääkseen vanhemmalta ja menettävät neitsyytensä yläasteikäisinä viimeistään. Mikään noista ei ole minulle läheinen. Eikä tule olemaankaan.

Kaipaan huomiota ja olisin sitä ansainnut nuorena, mutta elämä nyt meni näin. Jospa minusta ei olisi tullut tervettä aikaisemmalla hoidollakaan... Ei varmaankaan.

Sitten aloin kaivata kognitiivisen terapian aikaisia kotiläksyjä. Löysinkin ne. Sen terapian aikana olin niin lääketokkurassa, että tehtävät jäi tekemättä. Nyt taas minulla ei ole harjoitteluun tilaisuutta. Ne tehtävät edellyttävät toisia ihmisiä ja oman käytöksen muuttamista heidän seurassaan... Huvittavaa, että mun oppimisen esteet on tismalleen samat kuin koirien oppimisessa! Harjoittelutilaisuuksien vähyys. Me käyttäydytään siis koirien kanssa tilanteeseen sopimattomalla tavalla. Kutkuttava ajatus, että ollaan samalla viivalla!