Roopen nimipäivän kunniaksi nousin herätyskellon avustuksella ajoissa ylös ja teimme pidemmän lenkin metsään. Oli liian kuuma jo silloin, mutta koirat jaksoivat yllättävän hyvin. Päästin Roopen irti juoksemaan. Paluumatkalla se alkoi haukkua jotain. Hirvi. Se onneton löysi hirven! Ei mulla ollut toivoakaan saada sitä kiinni, joten lähdin Pepin kanssa poispäin hiljalleen. Hirvi pysytteli lähes paikallaan aluksi haukkumisesta päätelleen, mutta sitten taisi saada tarpeekseen ja lähti juoksemaan. Päätelleen siis siitä, että haukku loppui. Pelkäsin vähän, että Roope saa lämpöhalvauksen juostessaan, mutta ei se oo tyhmä koira. Vähän ajan päästä se tuli mun perään ja suoraan ojaan vilvoittelemaan. Saipahan poika pitää hauskaa!

Yritin mennä tienaamaan eilen vähän Eskon luo, mutta mun hermot olivat kireällä ja niin näytti olevan Eskollakin. Mun pikakäynnistä ei tullut muuta kuin riitaa. Nyt on lähinnä sellainen olo, että räjähdys odottaa tyynen pinnan alla. En siedä ihmisiä silmissäni. Haluan olla yksin. Laitoin puhelimen äänettömälle, mutta silti vilkuilen sitä vähän väliä. Turhaan. Ei mua kukaan kaipaa sen enempää kuin ennenkään. En ole tärkeä kellekään. Olen vain ilkeä. Ansaitsen olla yksin. Odotan vain seuraavaa epäonnistumista. Lähinnä sitä, että rahat loppuvat ja joudun pistämään talon myyntiin. Kuluneena talvena meni talous jo tosi tiukalle. Ei oikein paranna oloa tällaiset mietinnät, mutta ei mulla nyt ole voimia parempaankaan. En jaksa haaveilla mistään. Kaikki, mistä voisin haaveilla, maksaa. Parisuhteesta en jaksa haaveilla, koska en halua ihmisseuraa. Vaikka haluaisinkin olla tärkeä jollekulle. Mun ajatukseni ovat täysin sekavat ja ristiriitaiset. Hullu, mikä hullu!