Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Tiina taistelee masennuksen kanssa. Kaksi koiraa ja kissa tuovat iloa ja rutiineja elämään.

Seuraa blogia Bloglovin'lla
Pohja:

BlogiPohjat Blue

MASENNUKSESTA PINNALLE TASSUTERAPEUTTIEN AVULLA
18.03.2010 - 12:15

Olin eilen kansalaisopiston joogassa. Siellä ohjaaja aina neuvoo jättämään huolet ulos ja keskittymään omaan sisimpään ja tuntemuksiin. Päivällä kävin kirjastossa selaamassa lehtiä ja lainaamassa pinon kirjoja, joita todennäköisesti lähinnä tulen vain selailemaan. Yhdessä lehdessä oli pääkirjoitus, jonka jaksoin lukea kokonaan. Siinä kirjoittaja oli kuulostellut myös sisintään jossain joogassa ja oli todella vaikuttunut tuosta kokemuksesta. Sen jälkeen hän oli omalla sisimmällään koskettanut myös vanhaa isoisäänsä, jonka kanssa kommunikointi oli muuten vaikeaa. Kertomus oli niin koskettava, että minulle tuli kyyneleet silmiin. Minäkin pääsin sisälle omaan sisimpääni ja yllätyin todella! Siellä ei ollut masennuksesta tietoakaan! Oli vain rauha ja varma olo. Ehdin ajatella, että haluan pitää tuon tietoisuuden tästä lähtien koko ajan, mutta silmät avattuani se rauha katosi. Tuli todella surullinen olo, kun muu maailma tunkeutui tietoisuuteen ja masennuskin palasi. Syvällä sisimmässäni on kuitenkin jotain pysyvää ja hyvää, jota masennus ei voi koskettaa eikä muuttaa. Se ajatus kantakoon minua.

Satusisko kirjoitti 18.03.2010 - 12:35
Hienoa, että joogasta oli sinulle apua. Kokeilin sitä itse, mutta olen liian levoton pysyäkseni paikallani ja saadakseni varsinkin ajatukseni kasaan. Uskon myös eläinten terapeuttiseen vaikutukseen ja harmittelen usein, etten voi allergian takia ottaa kotieläintä. Hyvää jatkoa, Tiina!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code